Skip to main content

 

kuvataiteilija sanna saarinen

Rouva Romu

Olen suomalainen nykytaiteilija Satakunnasta.
Koulutukseltani olen kuvataiteilja (YAMK) sekä tekstiilialan artenomi ja artesaani. Suoritin kuvataiteilija (YAMK) tutkinnon 2024 Kankaanpään taidekoulussa. Valmistuin tekstiiliartenomiksi vuonna 1994 Lounais-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta ja tekstiilialan artesaaniksi vuonna 1990 Loimaan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta. Vuosina 1995-2017 olen toiminut käsityö-, matkailu- ja taideyrittäjä (Loimina) ja nyt jälleen vuonna 2025 perustanut uudelleen yrityksen (Outolintu Sanna Saarinen), jonka toiminnan alla pyöritän uutta valmistunutta veistospuistoani. Yritykseni puitteissa luon myös taidetta, käsin kudottuja tekstiilejä ja molempia on saatavana myös tilauksesta. Kysy myös kudontaan liittyvää ohjausta tai tilauksesta tehtyjä loimia. Toimin myös opettajana Sataopiston ja Säkylän kansalaisopiston kudontakursseilla.

Käytän teoksissani tekniikkana käsinkudottua kangasta yhdistettynä kierrätysmetalliin ja puuhun. Teen teoksia myös pelkästä kierrätysmetallista. Vastakohtaisuudet viehättävät minua ja se korostuu työssäni. Teosten kantavana teemana on erilaisten elementtien saumaton yhteistyö.

Metallissa ja kivessä on voimaa, tekstiilissä taas pehmeyttä. Myös huumori ja vakavuus luovat vastakohtaisuutta ja syvyyttä teoksiini. Kutoessani kangasta ikäänkuin ”maalaan” eri materiaaleista tehdyillä langoilla ja niiden eri sävyillä. Värin, pinnan ja struktuurin tärkeys korostuvat monisyisenä kerrontana jokaisen yksityiskohdan ollessa tarkkaan harkittua. Vahvuuksiani ovat tekninen osaaminen, materiaalien käyttö ja teosten plastisuus. Olen järjestänyt vuodesta 1997 lähtien useita yksityisnäyttelyitä sekä yhteisnäyttelyitä muiden taiteilijoiden kanssa. 

Teoksiani on nähtävillä useissa julkisissa tiloissa sekä yksityiskodeissa. Teokset valmistuvat Eurassa, jossa asun yhdessä mieheni ja koirani kanssa.

sanna saarinen
Veistospuisto Outolintu
Tyriseväntie 80
EURA

Varaa vierailusi:
puh. 040 503 5825
info(a)veistospuistooutolintu.fi